Minäkin olen Charlie

Je Suis Charlie
Keskiviikko oli musta päivä sananvapaudelle. Verinen terrori-isku satiirilehti Charlie Hebdon toimituksessa oli kerrassaan järkyttävä. Lehden päätoimittaja ja pilapiirtäjä Stéphane ”Charbi” Charbonnier sekä 11 muuta menehtyivät terrorismin mielivaltaan. Terroriteko Euroopan sydämessä nosti jälleen kerran esille huolen yhteiskuntamme haavoittuvuudesta ja ongelmista, jotka kiehuvat pinnan alla.

Kolme vuotta sitten lehteä vastaan toteutettu polttopulloisku ei riittänyt pimeille voimille. Al-Qaida piti Charbin tappolistalla ja oli vaan ajan kysymys milloin hänen taistelunsa sananvapauden puolesta koituisi hänen kohtalokseen. Tappolista on käytännössä uskonnollinen käsky eli fatwa, joka velvoittaa kaikkia radikaaleja islamisteja toimimaan sen alaisuudessa. Tunnetuin tapaus on oletettavasti Iranin islamilaisen hallinnon ylimmän johtajan Ajatollah Khomeinin vuonna 1989 kirjailija Salman Rushdiesta antama tappofatwa, joka on edelleenkin voimassa. Islamistien tappolistalla on niin islamia arvostelevia intellektuelleja kuin ihmisarvoista elämää muslimienemmistöisille yhteiskunnille ajavia poliitikkoja ja aktivisteja.

Viime perjantaina kirjoitin Isisin ja muiden terroristijärjestöjen liikkeistä Lähi-idässä ja sen koko ihmiskunnalle mukanaan tuomasta turvallisuusuhasta. Ihmishenkiä vaativa väkivalta sekä hyökkäykset taloudellisia ja poliittisia intressejä vastaan ovat terroristijärjestöjen agendalla koko ajan. Niiden tavoitteena on luoda pelon ilmapiiri, tukahduttaa itsestäänselvyytenä pitämämme ilmaisuvapaus ja saada tiedotusvälineet ryhtymään itsesensuuriin. Terrorismikolikon toisella puolella piilee yritys luoda jopa verenvuodatukseksi yltävää vastakkaisasettelua länsimaiden kansalaisten ja tavallisten muslimien välillä. Tämän uhan toteutuminen ei olisi pois jihadisteista, vaan päinvastoin vahvistaisi heitä. Valitettavasti sekä uskontoa kirjaimellisesti ottavat muslimit että äärioikeistolaiset ainekset lännessä menevät tässä halpaan lankaan.

Ranskalaisen Charbin, intialaisen Rushdien ja muiden islam-kritikoiden tarkoituksena ei tietenkään ole ollut muslimien miellyttäminen. Se ei kerrassaan ole vapaan median ja vapaa-ajattelijoiden tehtävä. He ja tuhannet muut vapaa-ajattelijat ovat yhtälailla kritisoineet muitakin ideologioita ja sitä kautta nostaneet pinnalle asioita, jotka eivät yksinkertaisesti sovi tähän vuosituhanteen. Kaikkien ideologioiden pitäisi olla kiitollisia kritiikistä ja hakea keinoja kehittää itseään. Mahdollisesti kohtuuttomaksi koettuun kritiikkiin voi aina vastata tarttumalla kynään järjenvastaisen toiminnan sijaan. Väkivaltaan ryhtymällä uskonnon kannattajat tekevät vain hallaa omalle uskomukselle ja saavat muitakin tahoja itseään vastaan. Muslimien suojelusenkeleiksi tekeytyneiden terroristien on aika tajuta, ettei mikään uskonto ole ihmisoikeuksien ja lakien yläpuolella. Ranskan muslimijohtajien päätös tuomita terroriteot on oikea ja kunnioitettava ele.

Jihadistit ovat uhka koko ihmiskunnalle, siis myös muslimeille. Emme saa antaa periksi terrorille, vaan päinvastoin meidän pitää entistä vahvemmin löytää keinoja kitkeä ääriryhmät niin Euroopassa kuin Lähi-idässä. Tiedotusvälineiden ei missään nimessä pidä ryhtyä itsesensuuriin, vaan tehdä selvä ero niin tavallisten muslimien ja jihadistien kuin tavallisten eurooppalaisten ja eurooppalaisten ääriryhmien välillä.

Äärioikeistolaisten pyrkimykset käyttää ihmisten ahdinko hyväkseen on yhtälailla tuomittavaa. Terroriteot ovat yksittäisten ihmisten ja yksittäisten jihadistiryhmien tekemiä, eivätkä ne millään tavalla edusta kokonaista etnistä tai uskonnollista ryhmää. Käyttämällä väkivaltaa tai muita epäinhimillisiä keinoja syyttömiä ihmisiä vastaan, äärioikeistolaiset syyllistyvät samoihin rikoksiin ihmisyyttä vastaan kuin jihadistit. Kostonkierre ei kuulu Eurooppaan.

Kirjoituksellani kunnioitan Pariisin terrori-iskussa henkensä menettäneiden muistoa. Syvä osanottoni kaikille sananvapauden ja ihmisarvoisen elämän puolusta taisteleville. Samaan hengen vetoon toivon, että sivistynyt ihmiskunta herää ääriryhmien mukanaan tuomaan vastakkaisasetteluun löytääkseen keinoja kitkeä rasismi ja pysäyttää radikalisoituminen.

Helsingissä 8.1.2015,
Welat Nehri

Artikkeli on julkaistu ensimmäisenä Uuden Suomen blogissani 8.1.2014.

One thought on “Minäkin olen Charlie

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*