Moniheli: Yhdenvertaisuus ja suvaitsevaisuus edistävät kotoutumista

Monihelin toiminnanjohtaja Riitta Salinin ja puheenjohtaja Welat Nehrin yhteinen selfie Uudistettu yhdenvertaisuuslaki -tilaisuudessa 5.2.2015
Monihelin toiminnanjohtaja Riitta Salinin ja puheenjohtaja Welat Nehrin yhteinen selfie Uudistettu yhdenvertaisuuslaki -tilaisuudessa 5.2.2015
Uusi yhdenvertaisuuslaki (1325/2014) astui voimaan Suomessa tämän vuoden alussa. Lain ensimmäisessä pykälässä on kiteytetty ytimekkäästi, että ”lain tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää sekä tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen oikeusturvaa.”

Yhdenvertaisuuslaki ottaa kattavasti kantaa asioihin ja sen vaikutus ulottuu sekä julkiseen että yksityiseen toimintaan. Lain soveltamisalan ulkopuolelle on jätetty kuitenkin pois yksityis- ja perhe-elämän piiriin kuuluva toiminta sekä uskonnonharjoitus. Jälkimmäinen herättää jonkin verran epäluuloja, vaikkakin mm. rikoslaissa ja tasa-arvolaissa on täydennyksiä asiaan liittyen.

Yhdenvertaisuuslain mukaan ”ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.” Laki sallii positiivisen erityiskohtelun, jonka ”tarkoituksena on tosiasiallisen yhdenvertaisuuden edistäminen taikka syrjinnästä johtuvien haittojen ehkäiseminen tai poistaminen”. Yhdenvertaisuuslaissa viranomaisia, koulutuksen järjestäjiä ja työnantajia on velvoitettu edistämään yhdenvertaisuutta.

Yhdenvertaisuuslain uudistus on tervetullut, sillä syrjintä on vakava yhteiskunnallinen ongelma myös Suomessa. Vuoden 2008 Eurobarometrin kyselyn mukaan yli puoli miljoonaa suomalaista kokee syrjintää tai häirintää vuosittain. Tilanne ei oletettavasti ole muuttunut merkittävästi sen jälkeen. Tavallisemmin syrjintä perustuu ikään tai sukupuoleen. Perinteisesti vähemmistöt ovat olleet heikommassa asemassa. Etninen ja uskonnollinen tausta korostuu syrjintätapauksissa, sitä muka kun Suomen väestöpohja monipuolistuu. Suomessa asuu jo yli 300.000 ihmistä, jotka puhuvat äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Niinpä vieraskielisen väestöryhmän osalta puhutaan kymmenistä tuhansista syrjintä- ja häirintätapauksista vuosittain.

Syrjintä voi olla myös moniperusteinen eli henkilö voi olla syrjinnän kohteena useammasta eri syystä. Esimerkkinä mainittakoon vammainen maahanmuuttajanainen, joka voi joutua syrjinnän kohteeksi vammansa, sukupuolensa tai etnisyytensä perusteella. Maahanmuuttajien ja monikulttuurisuuden näkökulmasta yhdenvertaisuuslakiin voidaankin suhtautua toiveikkaasti. Se on kuitenkin selvää, että asennemuutos on tarpeen niin suomalaisessa yhteiskunnassa kuin monikulttuurisissa yhteisöissä, jotta lain pykälät voivat nähdä päivänvalon arkielämässä.

Elinkeinoelämän Valtuuskunnan (EVA) taannoin julkaiseman analyysin mukaan Suomi tarvitsee tuplasti enemmän maahanmuuttajia, jotta työvoima ei supistuisi lähivuosikymmeninä. Se on sanomattakin selvää, että ikääntyvä Suomi tarvitsee uusia veronmaksajia ylläpitämän hyvinvointivaltiota ja tarjoamaan palveluita työelämästä poistuville. Syntyvyys on Suomessa matala ja käytännössä väestönkasvu on maahanmuuton varassa.

Suomessa on tällä hetkellä työvoimapula osaajista esim. terveydenhoitoalalla, mutta yleisesti ottaen taloustilanne ja työttömyysluvut ovat synkkiä. Suomessa on yli 230.000 työtöntä. Joillakin maahanmuuttajaryhmillä on edelleenkin suuria vaikeuksia työllistyä. Syrjinnällä on osuutensa tässä ongelmassa. Tästä johtuen EVA:n analyysiin on oikeutetusti suhtauduttu ristiriitaisin tuntein. Nykyistä noin yhdeksän prosentin työttömyysastetta ja maahanmuuttajien työllistymisvaikeuksia ei voida ohittaa tuomalla uusia ihmisiä korvikkeeksi. Enemmin kotouttamiseen pitäisi panostaa merkittävästi enemmän ja pitkäaikaistyöttömiä pitäisi ohjata uusille urapoluille kuin lisätä työttömyysreserviä. Onnistuessaan nämä ruokkivat automaattisesti uutta työvoimaa maahan.

Maahanmuuttopolitiikan tarkoituksenahan ei ole rekrytoida lääkäreitä palvelualoille, polkea työntekijöiden palkkatasoa, syrjäyttää nuoria, sulkea kotiäitejä tai vanhuksia yhteiskunnan ulkopuolelle tai kasvattaa ennakkoluuloja. Jokainen syrjäytyminen tai epäonnistunut kotouttaminen tulee kalliiksi yhteiskunnalle, mutta se maksaa vielä enemmän ihmiselle, jonka elämä menee pilalle. Suomen maahanmuuttopolitiikka ja kotouttaminen kaipaavat siis uudistusta, jotta hyvinvointi voidaan taata puolin ja toisin kaikille. Yhdenvertaisuuslain jalkauttaminen edistäisi myös näitä tarkoitusperiä.

Helsingissä 20.2.2015
Welat Nehri
puheenjohtaja, Moniheli ry

Puheenjohtajan blogi on on julkaistu ensimmäisen kerran Moniheli ry:n kotisivulla 20.2.2015.


Equality and Tolerance Foster Integration

Selfie of Moniheli director Riitta Salin and chairman Welat Nehri at the seminar about the new Non-Discrimination Act, 5.2.2015.
Selfie of Moniheli director Riitta Salin and chairman Welat Nehri at the seminar about the new Non-Discrimination Act, 5.2.2015.
The new Non-Discrimination Act (1325/2014) came into force in Finland at the start of 2015. The purpose of this law is summed up concisely in the first article: “The purpose of this Act is to foster equality and prevent discrimination, as well as to enhance the protection provided by law to those who have been discriminated against.”

The Non-Discrimination Act takes a comprehensive stand on matters and its influence covers both public and private actions. Activities and religious practices in the private and familial circle have nonetheless been left outside of the scope of application of this Act. This raises some suspicions, although the Penal Code and the Gender Equality Act provide supplementation on these matters.

According to the Non-Discrimination Act, ”Nobody may be discriminated against on the basis of age, ethnic or national origin, nationality, language, religion, belief, opinion, political affiliation, trade union activity, familial relations, health, disability, sexual orientation or other personal characteristics.” The Act allows positive discrimination “aimed at the achievement of genuine equality in order to prevent or reduce the disadvantages caused by the types of discrimination mentioned before”. Under the Non-Discrimination Act, the authorities, education providers and employers are obliged to promote equality.

This reform of the Non-Discrimination Act is very welcome, given that also in Finland discrimination is a serious societal problem. According to a Eurobarometer study from 2008, over half a million Finns experience discrimination or harassment yearly. This situation has presumably not changed significantly since then. Discrimination on the basis of age or gender is the most common. Historically, minorities have been vulnerable as well. While Finland’s population is supposedly becoming more diverse, ethnical and religious backgrounds are often the focus in cases of discrimination. Finland is home to over 300 000 people that have a mother tongue other than Finnish or Swedish. We are thus talking about tens of thousands of cases of discrimination and harassment yearly on behalf of this group of foreign language speakers.

There is also the question of multiple discrimination, where a person may be subject to discrimination for several reasons. Take for example a disabled immigrant woman, who may be discriminated against on the basis of her disability, her gender or her ethnical background. From the point of view of immigrants and multiculturalism, the Non-Discrimination Act can be welcomed with optimism. It is nonetheless clear that a change of attitude is necessary, both in the Finnish society as in the multicultural communities, so that the articles of this Act can be implemented in everyday life.

According to a recently published analysis by the Finnish Business and Policy Forum EVA, Finland needs to double the immigration rate to be able to handle the workforce decline in the upcoming decade. It is very clear that an aging Finland needs new taxpayers to sustain the welfare state and to provide retirement services. Finland’s birth rate is low and so in practice, population growth is dependent on immigration.

Finland is currently experiencing a shortage of experts, e.g. in the health sector, but in general, the economy and unemployment numbers look grim; there are over 230 000 unemployed persons. Certain immigrant groups are still experiencing major difficulties in finding work. Discrimination plays a role in this problem. As such, EVA’s analysis is rightfully met with mixed feelings. The present unemployment rate of 9% and the difficulties immigrants encounter regarding employment cannot be bypassed by bringing new people in as substitutes. Rather, the focus should be more on integration and the guidance of long-term unemployed persons to a new career, instead of adding to the unemployment reserve. If this is done successfully, it will automatically lead to a bigger influx of workforce to Finland.

The purpose of migration policy is not to recruit doctors to the service sector, cut down employee wages, exclude young people, shut out homemakers and the elderly from society or foster prejudice. Each exclusion or failed integration comes at a high cost to society, but those whose lives are wrecked pay an even bigger price. Finland’s migration and integration policies are in need of a reform in order to ensure everyone’s well-being. The Non-Discrimination Act’s implementation will further these aims.

Helsinki 20.2.2015
Welat Nehri
Chairman, Moniheli ry

Chairman’s blog was published at homepage of Moniheli ry 20.2.2015. Translated by Moniheli office.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*